lauantai 29. joulukuuta 2012

Paketit auki

Nyt on joulut juhlittu ja paketit aukaistu, jotenka uskaltaa paljastaa, mitä niistä paketeista paljastui.

Kahden ystävän lapsille tein lahjat, ihan vain siitä tekemisen ilosta. Yhtäkkiä sain vain idean, että tahdon ommella heidän lapsilleen jotain kivaa. Kiire oli, mutta halu antaa jotain, oli kova. Nämä ovatkin tärkeitä ystäviä ja mitään vastalahjaa ei todellakaan odotettu, parasta oli kuulla, että kaikki tykkäsivät pehmeistä paketeista.

Isolle veljelle oli hankala keksiä, että millaista sitä tekisi, kun taas pikkusiskon setti oli ihan selvää kauraa. Onneksi yhtäkkiä muistin sen myymättömän hupparin, joka täälläkin on jo esitelty, ja ajattelin sen sopivan loistavasti pojalle. Siihen oli vain saatava jotain lisää, eli housut. Esimmäisen lahja valmiina.


Raitajoustofrotee on pehemiältä, lime joustofrotee ja resorit Hannan Kankaasta.

Pikkusiskon setti oli helppo, koska olin jo aiemmin mainostanut tätä ihanaa linnunrataa tyttösen äidille, kun minusta kangas oli väreiltään täysin pikkusiskon värinen. Taidettiin me sopia siitä mekkoa tytölle silloin, mutta jäi jostain syystä tekemättä ja odottelmaan. No tästä syystä tietenkin! Nyt sain antaa sen lahjaksi.


Linnunrata trikoon taisin tilata Royal-tuotteelta. Ruskea trikoo on Hannan Kankaasta.

Toisen perheen isoveljelle homma oli taas vähän hankalampi, kun olin juuri yhden joululahjan antanut syntymäpäivälahjana, kun en malttanut odottaa sen kanssa. Kypärälakki oli selvää, mutta minusta se tuntui liian pieneltä ja tahdoin välttämättä tehdä jotain muutakin. Päädyin ihan perushousuihin, kun paitoja olen pojalle tehnyt syksyn mittaan erikoismitoin. Niinpä yksiväriset housut tuntuivat hyvältä idealta.


Yksivärinen joustofrotee on Hannan Kankaasta, samoin taitaa olla resorit. Oravamerinovilla on Leena Renkon käsialaa ja Sampsukasta peräisin.

Pikkusiskon setti oli taas ihan selvä. Jostain syystä nämä tyttösten jutut on enemmän minun juttuni. Värimaailma oli vain hetken aikaa kadoksissa, mutta sitten sekin selkiytyi.




Hertan suuhun en ole yhtään tyytyväinen, mutta kiireessä se sai nyt kelvata. Nepparit oli saatava taas helpottamaan pukemista. Kuvissa salamanvalo vääristää neppareiden värin, oikeasti on ihan resorin väriset Kam-nepit.
Yksivärinen joustofrotee taas Hannan Kankaasta. Applikaatiotilkut milloin mistäkin, joustofroteeta ja trikoota. Raitajoustofrotee ja vihreä resori Metsolasta.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi. :)