maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pitkän ajan ompelupläjäys

Näitä olen tehnyt:


Verson puodin paisteesta sai vielä mekon neidille. Koko noin 104. Kaava oma. Idea lähti mekkotehtaan yhdestä mekosta, jonka nimeä en nyt muista.

Pojalle tuhosin koko traktorijoustofroteen jämän:





Haalarihousut omalla kaavalla, t-paita happy animals kaavalla ja shortsit Leena Rengon housukaavaa muokkaillen.
Traktorikangas on Naperonutusta, pilkut metsolasta. Sopivat ihan täydellisesti yhteen! Piti vain applikoida traktorit t-paitaan vielä, ettei näytä liina tyttömäiseltä. Se on meidän isille se kauhistus..
Oranssi-valkoraita resori sopi myös hyvin tähän. Sitä sain tämän verran Leenalta.

Metsolan On The Roadin jämä tuhottiin näin:



Ja pipostakin tuli sopiva! Tämä tiedoksi sitä mukana miettineille! Hyvin passasi pojalle päähän, onneksi. Tuli siis niin jämästä, että tein vain niin suuren kuin pystyin.
Musta-keltainen resori on pehemiältä.

Isompien tyttösten serkkupoika sai nimen ja lahjaksi tein pienen setin:




Kokoa setillä on noin 62.
Hurmurikangas on Hannan Kankaasta, raita pehemiältä.

Pojalla kesäsetti Selian ihanasta auringosta, joka tietenkin on Leena Rengon käsialaa.




Mies mietti tästäkin silmiään pyöritellen, että sopiikohan tuo nyt pojalle. Siksi mustat resorit ja vetska. Ja hyvin sopii! Tulis vain se kesä jo!

Ja itselle vielä huppari:
Näitä on pitänyt ja pitäisi vieläkin tehdä. Kesäksi takkia korvaamaan. Tässä kaavana joka tyypin kaavakirjan raglanhihainen paita. Lisäsin vain hiukan saumanvaraa ja etukeskivaraa. Hupun otin edelliskerran takinkaavan muokkaisesta ja leikoin suoraan muokaten ja onneksi se sattui sopimaan kerralla. Vuorittamisen hupun osalta jätin nyt väliin, samoin etualavarat. Ja kun kangas on hiukan vinossa, niin nuo itseä pahasti häiritsevät pystyraidatkaan eivät niin pahasti häiritse. Tämä kangas on kestovaippakaupasta musta-valkoista alunperin, värjäsin sen dylonin tulip redillä.

1 kommentti:

  1. Ihana tuo hurmuri setti!! Ja oikeastaan kaikki muutkin ompelukset <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. :)