Ompeluksia ja pihlajanmarjoja

Meille on rantautunut hupparit.

Ennen en osannut pitää lapsilla huppareita. Minusta ne oli jotenkin epäkäytännöllisiä huppuineen. Nyt olen yhtäkkiä saanut hirmuisen innostuksen näihin, nehän on mitä kätevin vaate nyt, kun ei ole vielä kylmä, mutta ei enää lämminkään. Ja ihanat kuosit saa näkyä rohkeasti.

Esikoinen kyseli huppareita, hän on niistä tykännyt jo pitempään. Nyt oli käynyt vain niin ikävästi, että kaikista hänen huppareistaan on hihat käyneet lyhyiksi. Neiti sattui löytämään kangasvarastostani mieleistä kangasta ja minähän ompelin, kun kerrankin kelpaa.

Tähtikangas on saksan salaisesta paketista, raidat ruotsista Liandlolta. Kokoa 146cm.

Sitten oman hupparin sai neiti 3v. Ihana velourkangas huokui heti hupparin tuntua. Neiti olisi tahtonut mekon, mutta äiti piti päänsä ja teki hupparin. Yksinkertaisen ja ihanilla taskuilla.

Ajoneuvo velour on kangasvaihtareilta, pilvitrikoo huvikankaasta. Hupparin koko 98.

Samasta kankaasta muotoutui kaksi pipoakin, neliö esikoiselle, kruunupipo neidille 3v.

Runoratsusta tuli tilauksesta pitkähihainen paita heppahullulle.

Kangas on Leena Renkoa. En muista mistä tilasin tämän. Kokoa paidalla 128cm.


Neidille vielä tein mekon liandlon prinsessa kankaan jämistä.

Koko on 98 luokkaa. (En jostain syystä osaa kääntää kuvaa oikeinpäin, neuvoja otetaan vastaan.)

Metsola sai helistin joustofroteeta myyntiin ja sitähän piti heti käydä hakemassa. Siitä tuli meidän pienimmille hupparit ja kaksi ylimääräistäkin. Pojan omasta ei ole kuvaa vielä.

Punainen keltaisilla resoreilla jäi neidille, koko 98.
Punainen punaisilla resoreilla on jo varattu ja lähtenee nopeasti omaan kotiin. Koko siinä myös 98.
Ruskea on koko 86-92. Koko on niin hankala, kun muokkaan kaavoja omilla lapsille sopiviksi todella vahvasti. Tässäkin hihanpituus on paljon enemmän, lähes sama kuin 98 kokoisessa. Meillä on pitkäkätistä porukkaa. Tämä keltaisilla resoreilla on myös ehdolla uuteen kotiin. Pojalle jäi samanlainen oransseilla resoreilla.

Ja sitten ne pihlajanmarjat.

Vanha kansa puhuu, että kahta ei pihlaja kanna: lunta ja marjoja. Viime syksyisen onnettoman pihlajanmarja satokauden jälkeen saatiin hyvin luminen talvi. Marjoja ei puissa nähty paljon ollenkaan. Meidän pihlajaparka oli oikeastaan lähes tyhjä. Eilen kiinnitin huomiota oikein kunnolla, miten paljon marjoja tänä syksynä pihlajissa on. Tarkoittaisiko tämä nyt sitä, että lumipeite jäisi hyvin ohueksi? Toivottavasti. Minä en pidä lumesta, joten vähä luminen talvi kelpaisi minulle loistavasti. Vielä paremmin kelpaisi sateinen ja harmaa kuukausi, jonka jälkeen voisi jälleen kesäinen aurinko alkaa paistamaan. Kesä voisi olla ikuinen.

  

Haalarit jos toisetkin.

Kuinka monet haalarit yksi pieni poika tarvitsee? En tiedä. Meidän poika monet, ainakin seitsemät! Jokaiselle päivälle omat.

Uusimpina suomen joutsenet ja pesukarhut.

Kumpikin kangas taas Leena Renkoa. Pesukarhut sampsukasta ja joutsenet Leenalta vaihtareilta. Resorit Hannan kankaasta.

"Taatti taatti kekko",

pyysi neiti ihan just kohta 3v eilen illalla. "Ny!!". No eihän äiti siihen hätään miksikään mekoksi muuttunut, saati Taatti Taatti mekoksi. Ja mikä se Taatti Taatti on? No se on pienten prinsessojen suosikki auto, Martti.

Martti on meillä in. Salama tulee pitkällä Martin jäljessä. On Martti kauko-ohjattava miniauto, on Martti pehmolelu ja piti saada Martti mekko.

Aamulla laitettiin sitten tulemaan, kun ensin tehtiin vähän rästejä ja yksi tilausmekko. Tilauksen sain loppuun asti, muut jäi puolitiehen vieläkin. Mutta mikä tärkeintä, Taatti Taatti kekko tuli valmiiksi.

Mutta ensin tilaustyönä tehty 110senttinen prinsessamekko.

Kaavana kaksi eri singoallan kaavaa yhdistettynä, toinen SK-lehdestä, toinen Siiliksen Kaisan piirtämä.
Kangas Liandlolta.
Taas toivon, että kelpaa. Se on se suurin jännitys aina, että kelpaako työt tilaajalle tai lahjat lahjansaajille.

Ja sitten se tärkein, eli Martti.
Ensin piti etsiä kuva. Tulostimessa ei tietenkään ollut mustetta, mutta piti silti koittaa ja sain kuin sain Martin tulostettua. Kuvan löysin esikoisen avulla. Esikko osasi ohjata minut oikealle sivulle, mistä löytyi hyvä värityskuva.

Kuvan piirsin ensin tukikankaalle, jonka olen ostanut Löytö-Palasta, tälläkertaa.

Tämän jälkeen tukikangas leikeltiin pienempiin palasiin ja jokainen pala liimattiin oikean väriseen kankaaseen, joustofroteeta ja trikoota Martissa. Minä tosiaan käytän kangasliimaa, en silitysrautaa. Liima on nopea ja helppo. Liima olen tilannut Kangastukusta, sen Prymin version siitä.

Liimailun jälkeen palat leikataan irti ja aletaan kokoamaan.

Tässä applikaatiossa tein niin, että applikoin ensin pienemmät palat isompaan (toki siis liimasin ne sitä ennen paikoilleen) ja sen jälkeen koko työn vaatteeseen. Yleensä applikoin kaikki kerralla vaatteeseen. Mutta koska tämä oli todella isotöinen, sisälsi paljon pieniä yksityiskohtia, niin katsoin parhaaksi varmistaa, etten tuhoa neidin itse valitsemaan mekkokangasta kokonaan. Neiti hyväksyi Martin Martin näköiseksi ja sen jälkeen uskalsin alkaa kiinnittämään sitä mekkoon. Ensin tosin ompelin etukappaleeseen hihat kiinni. Hihat helpottavat hahmottamisessa ja kuvan suoraan saamisessa.

En tykkää kauheasti käyttää joustofroteeta tai velouria applikaatioihin, koska pinta on mielestäni hankala. Lopputulos näyttää sotkuiselta, niin kuin mielestäni tässäkin, ennen pesua. Pesussa ylimääräinen nukka irtoaa ja kuvasta tulee siistimpi. Tässä kuvassa itseä häiritsee kyllä mustat rajat, mustalla ommellut jutut siis. Mutta oli pakko, koska samalla värillä en olisi millään saanut yksityiskohtia näkyviin. Koetin. Mutta tärkeintä on, että neiti tykkää, vaikka äiti ei ihan tyytyväinen olekaan. Parempiakin olen tehnyt.

Sitten vain mekko kasaan. Ajattelin ensin laittaa hihoihin kuminauhat kujiin ja kääntää helman, mutta sitten yhtäkkiä muistin Karnaluksista ostamani pitsin ja päätin koettaa sitä. Peitetikki temppuili, mutta onnistui lopulta tarpeeksi hyvin. Ja tykkään lopputuloksesta.

Neiti rakastaa tätä Leena Renkon Poni-kuosia. Se on ihan lemppareita ja nyt se on lempparimekkona lemppariauto Martin kanssa.

Oma merkki.

Neiti laittoi mekon heti päällensä ja keksi heti, että se on prinsessamekko, käski vielä hakea kruunun päähänsä. Hyppi ja pyöri trampoliinilla mekossaan iltapalaan. Paras palaute ikinä, kun ei vaatetta tahdota riisua päältä. Taatti Taatti kekko!

Pieniä juttuja

Pikaisesti päivitän jotain, mitä on tullut tehtyä. Muutamat jutut piti vielä jättää säästöön, kun lahjojen saajat eivät ole vielä saaneet niitä.

Punaiset pallojoustofrotee leggarit koossa 110 (muistaakseni), mittojen mukaan, tilaustyö. Toivottavasti käyttäjä tykkää. Kangas on Metsolasta, kaava taas jostain hyvin muokattu. Tosin eipä tällaisia peruskaavoja paljon voi muokkailla erilaisiksi, saati keksiä uusiakaan. Samanmoinen kaava oli vastikään Ottobreessä.

Iki-ihanasta Leena Renkon neitokeijusta vauvalahjaksi tarkoitettu haalari, joka ei päätynytkään lahjaksi, kun lahjaksi lähtikin erikankaasta tehty puku. Tämä ihanuus etsii käyttäjää vielä. Kangas on ihanan pehmeää, sitä voisi silitellä ikuisuuden. Kokoa haalarilla on 62-68.

Kahdet kankaan jämistä tehdyt housut.

Taatelijoustofroteiset noin koko 80. Ja viimeiset neitokeijun palaset riitti vielä leggareihin koossa 62-68.
Taateli kangas on Minvillasta ja neitokeiju Leenalta. Nämäkin molemmat etsii vielä käyttäjää.

Käyttäjää on vailla myös tämä ihana kaivuripaita. Jostain syystä haudoin tätä applikointi vaiheessa niin pitkään, ettei se enää mahtunut meidän pojalle. Harmitti ihan valtavasti, mutta onneksi toinen sentään mahtui päälle vielä. Kokoa tällä paidalla on noin 80. Keltainen velour on kestovaippakaupasta ja hihojen työmaavelour on jälleen Leena Renkon käsialaa. En vain muista enää mistä sen olen ostanut.

Projektina rattaat talveksi

Käytiin kesällä (siis millon?) mökillä. Mennessä huomasin Kärsämäen kirpparin pihassa ihanan houkuttelevan tuplarattaiden rungon. Vinguin siitä heti miehelle, mutta naurussa suin ihmeteltiin, että mihin ne muka mahtuisi. Takana viisi lasta ja kaikkien tavarat! Teltat ja makuupussit, reput ja laukut. Sanoin, että laitetaan katolle, mies tuumasi, että laitetaan peräkoukkuun, siellä ne rullaa perässä.

Runko jäi kuitenkin kummittelemaan päähän ja takaisin tullessa, kun autokin oli kahta lasta tyhjempi, pysähdyimme pikaisesti kirpputorilla. Kävin kysäisemässä rungosta ja se oli vain rekvisiitta tavaraa. Myyjä kuitenkin soitti omistajalle ja omistaja suostui myymään rungon. Sain hintaa hieman tingattua ja runko kyytiin!

Kotona sitten vasta tutkimme, mitä sitä tuli ostettua.

Runko on ruosteinen, yhdestä renkaasta on jäljellä enää vanne, toinen selkänojan pidin rikki. Mies huomasi vielä, että runko on kallellaan toiseen suuntaan. Mutta minä olin tyytyväinen, näistä tulee vielä menopelit!

Suoristelin runkoa ja mittailin, että minkälaiset kaavat piirtäisin istuinosaan. Ajattelin ensin tehdä testiversion kertakäyttölakanasta, mutta laiskuus iski ja leikkasin suoraan tuulen- ja kosteudenpitävän kankaan, joka tuli kuosikankaiden väliin, lähinnä tukemaan. Piirsin suoraan vähän suuret, ajattelin, että helpompi on pienentää kuin suurentaa.

Etsin vielä päälikangasta ja ajattelin, että ostan sen reissusta, mutta yhtäkkiä keksin, että minullahan on se jo! Niinpä mittasin ja totesin, ettei se riitä. Mutta toiseen puoleen se riittää, eli etsitään vain toisen puolen kangas. Kävin etsimässä tätä kangasta myös vaihtariporukan mukana Kempeleessä erään muorin tykönä, joka myi halvalla pois omia kankaitaan. Harmiksi sieltä ei sopivaa kangasta näihin löytynyt.

Päätin mittailla uudestaan ja sain kuin sainkin kankaan riittämään. Tarvitsi vain vähän purkaa, kangas kun oli alkujaan verho jostain hamasta menneisyydestä. Löytö kirpputorilta.
Tämän jälkeen piti löytää kanttiin sopiva nauha ja tarranauha, nämä löytyivät Nappikikasta, sieltä tarttui mukaan myös isot napit. Nepparit olikin valmiina edellisistä kärryistä jääneinä.

Seuraavaksi poistin rungosta ruosteen. Ensin hiomalla, miehen ohjeiden mukaan. Sitten luin, että patapata poistaa ruosteen helposti ja ostin sitä. Ja se toimi! Paljon helpompaa, vaikkakin märempää ja kylmää tuolla ulkona oli poistella ruosteita. Mutta puhdasta tuli.

Istuin osasta puuttui myös tuki, sekin piti keksiä jostain. Mietittiin leikkuulautaa, mutta eihän niin valtavaa leikkuulautaa ole olemassa (tai ainakaan ei kaupoista löytynyt). Lähdettiin Säästökuoppaan etsimään jotain, mikä sopisi. Päädyin kysymään myyjältä, joka totesi, ettei heillä kyllä ole. Pienen hetken päästä hän totesikin, että onpas. Lastien mukana tulee paljon levyä, joka heitetään suoraan roskiin. Tuolla takana roskalavalla. Kysyin, saanko käydä kaivamassa, mutta setä sanoikin, että hän käy, hetkinen. Ja hetken päästä hän kiikutti meille kahta levyn palasta, joista toinen oli juuri sopivan paksuinen. Ja ihan ilmainen!

Levystä sahattiin sopiva palanen kotona. Kun ujuttelin levyä kuosien sisään, tajusin missä olin tehnyt virheen. Pehmuste jäi levyn alle, ei päälle, niinkuin olisi pitänyt. Pika-apu, eli ylimääräinen pehmustetyyny levynpäälle. En jaksanut alkaa purkamaan kuosia, vaan tein tuon ylimääräisen pehmusteen paljon nopeammin.

Tämän jälkeen piti etsiä maalit, koska tottakai tahdoin maalata rungon. Mustaksi. Harkitsin myös ruskeaa ja oranssia, mutta jostain syystä musta voitti tämän kamppailun. Maalaus suoritettiin miehen vanhempien kotona ja mies maalasi, en minä osannut (muka).

Ennen maalausta mies huomasi, että toinen koko runkoa kasassa pitävä niitti on puoliksi irti. Mies porasin sen irti ja sanoi, että sen voi korvata ruuvilla. 

Valmis maalaus

Suurin ongelma olikin renkaat. Olin tilannut yhdet renkaat summanmutikassa, muka mittaamalla Oraselilta ja kun palasimme reissusta, olin niin onnellinen, kun tiesin renkaiden saapuneen. Hain ne heti ja kokeilin ja melkein itku pääsi, kun totesin, etteivät ne mahdu. Ei vaikka kuinka yrittää. Seuraavana päivänä veinkin renkaat takaisin ja ei muuta kuin kaupunkiin kierrokselle. BabyStyle, ei renkaita, Vauvatalo Johanna, ei renkaita. Mistä minä saan renkaat, joiden akselin halkaisija täsmäisi näin vanhoihin kärryihin? Epätoivo iski jo ja mietin, että mitä minä sitten keksin, tahdon nämä kärryt!

Laitoin facebookiin kuvan renkaista ja kyselin, moni lupasi ihanasti katsella kierrätyskeskuksista ja omista varastoista, mutta renkaita ei löytynyt. Selasin tori.fi:n ja lopulta laitoin sinne hakuilmoituksen. Selasin huuto.netin, mutta ei mitään. Torista löysin kaksi ilmoitusta, joissa oli samanlaiset kärryt kuin nämä. Laitoin viestiä menemään. Aamulla huomasin, että roskapostikansioon oli tullut  viesti koskien renkaita. Jollakulla olisi renkaat! Ihanaa! Ja mikä mahtavinta, renkaat saapuivat samana päivänä!

Mies haki renkaat sovitusta tapaamispaikasta ja maksoi niistä sovitun kahvipaketin. Heti, kun mies tuli kotiin, kysyin, että sopiko renkaat. Ei ollut kokeillut. Hain heti rungon autosta ja kokeilin. Itku tuli! Ei sovi nämäkään! Samankokoiset on, samaa merkkiä on, mutta jo uudempaa tuotantoa. Mies päätti, että tästähän tulee renkaat ja hän poraa tuon reiän isommaksi. Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Mutta lopulta siitäkään ei tullut mitään. Mies keksikin, että helpommin saadaan rengas, kun korjataan kärryihin sopivan vanteen lukitus ja siirretään sopimattomista renkaista se valkoinen rengasosa sopivan vanteen ympärille. Ja näin hän teki ja meillä oli neljä toimivaa rengasta! Ihanaa! Helpotuksen huokaus.

Hiukan erilaiset renkaat ei menoa haittaa.

Sitten pieni fiksaus kuoseihin, ja ne paikoilleen. Tavarakori vielä ja valmista tuli.

Mutta mikä puuttuu? Eturaudan pehmuste! Sen pikainen ompelu päättyi siihen, ettei vetoketjuja löytynyt mistään. Onneksi löysin yhden, minkä lyhensin sopivaksi ja sain pehmusteen valmiiksi. Kokeilussa totesin, että se olikin kuin tehty eturautaan. Hih. Ja sitten istuinosa vielä kiinni. No, jotta ei ihan liian helpolla päästäisi, niin nepparit ei enää pysynyt kiinni! Taas oli epätoivo niin lähellä, kun vartavasten tahdoin eturautaan pehmusteen. Ei muuta kuin ompeleet auki, kaitale nurin ja vanu pois osittain. Nyt nepparitkin meni kiinni. Toivoin enää vain, että nepparit myös pysyy kiinni, kun kärryyn lastataan paino, eli lapset.

Tässä vaiheessa runkoa piti kasassa irtonainen ruuvi.

Auringon valo haalistaa vähän värejä tässä kuvassa.

Jätin rattaat sisälle, olohuoneeseen yöksi ja kun aamulla kömmin makuuhuoneesta oli ensimmäisenä vastassa aurinkoinen tyttö, joka istui uusissa kärryissä ja katsoi lastenohjelmia. Oli kuulemma heti kiivennyt niihin. Samoin poika. Poika saikin kohtauksen, kun kärräsin kärryt ulos kuvattaviksi, eikä hän päässyt kyytiin. Pitihän sitä sitten käydä testilenkki ja hyvin ne kulki. Painavampi oli kuin yhdellä lapsella, mutta ehkä se johtuu siitä toisesta lapsesta ja sen 15kg:n painosta. Ehkä me noilla talvi pärjätään. Talveksi aion vielä tehdä niihin jalkapeitteen, jos löydän sopivat kankaat ja uskallan piirrellä kaavat.

Paljon olisin voinut tehdä taas toisin. Eikä näistä täydelliset tullut, mutta meidän käyttöön kelpaavat. Kuosit on hiukan liian suuret, mutta se ei haittaa. Etureunassa tarranauhat loistavat, kun istuinlevy on hiukan liian leveä, mutta päätin senkin sopivan meidän käytössä. Olisin tarkempi, jos kärryt olisivat menossa muiden käyttöön, mutta meille näin on hyvä.

Nyt on ruuvikin paikoillaan. Kanttauksessa näkyy lenkki, mihin voi ripustaa heijastimen.

Tässä vielä värit paremmin.

Tuosta kuosikankaasta olen niin onnellinen. Rakastan näitä kärryjä sen vuoksi. Ihana kuosi.

Pienestä sopivaa ja ihan uuttakin

Pikkuhiljaa on taas valmistunut jotain. Tyhjentelin ja kävin läpi lasten vaatekaappeja. Neidin osalta tilanne oli niinkin surullinen, että lähes kaikissa hänen sukkahousuissaan oli reikä varpaassa. Neidin lempisukkahousut, joita ei saa heittää menemään, eikä saa myydä, mutta reikä on ja se ärsyttää, kuten kaikki varmasti tietää. Olisin tietysti voinut harhauttaa neidin ja heitellä kaikki sukkikset roskiin ja tehdä uusia, olisivat ehkä olleet kauniimpiakin sitten, mutta ei saa, ei saa! Niinpä sovittiin, että leikataan varvasosat irti ja tehdään sukkahousuista legginsejä, joista neiti on ihan vasta innostunut. Tämä sopi. Ajattelin ensin, että leikkaan vain nilkan kohdalta poikki ja käännän. Leikkauksen jälkeen päätin, että mitäpä minä turhaan edes kääntämään, antaa olla. Loman aikana ajatus kypsyi ja yhtäkkiä tajusin, että lisäpituuskaan ei olisi pahitteeksi ja minähän surautan kaikkiin tilkuista jatkot. Ja näin syntyi ensi talveksi sopivat legginsit.

Vaikkakin kankaat on kuluneet ja hyvin käytettyjä jo, niin täysin toimivia ja housujen alla meneviä niistä tuli. Yhdet puuttuu kuvasta, kun neidin piti saada ne heti päälleen. Kahdet oikeassa reunassa on tutan tuotantoa, muut on itse tehtyjä alun alkaenkin. Lempihousut on krokotiilit, eli toiset vasemmalta. Ne pidettiinkin tänään, kun muita ei voinut krokotiilipikkuhousujen päälle laittaa.


Muutama päivä sitten sain taas leikkuu innostuksen ja leikoin 11 vaatetta valmiiksi odottamaan. Oli muutama tilaustyö, muutama synttärilahja, yksi vauvalahja ja muutama juttu neidille ja muutama ihan muuten vain. Eli tahdoin vain vähentää kangasvarastoja ennen kuin hurahdan taas (metsolaan).

Harmiksi ajatus koko läjän kuvaamisesta tuli liian myöhään.

Mutta sieltä sain valmiiksi keskiviikkoiltana vauvalahjan torstaiaamuksi.

Leikoin ensin puvun eri kankaasta, kunnes yhtäkkiä tämä oe:n ihanuus iski hyllyltä silmiini ja päätin ,että tästähän se puku pitää saada. Lahjansaaja on kuitenkin tärkeä ihminen ja vauva tosi odotettu ja pitkään jännitetty. Pieni prinsessa ansaitsee kaikkein parasta.

Koska ensin ajattelin jotain selvästi tyttömäistä, oli tähän pukuun tuotava se tyttömäisyys muualta. Eli resoreiden väri valikoitui sen perusteella ja hyvin sopii pinkit resorit. Nepparit laitoin tähän versioon, ne on keltaiset myös ja ne on peräisin Kangastukusta.

Lahja on jo annettu ja mitä ilmeisimmin siitä tykättiin kovasti. 

Ja sitten torstai-iltana hurautin synttärilahjan perjantai-illaksi.

Kangas on Metsolan leveää raitaa. Olen tätä marinoinut kaapissa ja miettinyt, että mitä tästä tulisi. No, nyt siitä osasta tuli paita raglanhihoilla koossa 98. Oiva lahja 3-vuotta täyttävälle pojalle.

Onneksi lahjansaajalla ei ollut ennestään tämän väristä raitapaitaa, vaikka musta-punainen näytti päällä torstaina olevan. Paita päätyi heti sankarin päälle ja tykätty oli tämäkin.

Minun kaveripiiri alkaa jo osatakin odottaa jotain pehmeää, itsetehtyä pakettia lahjoiksi. Toisaalta katson, että se on hyväkin, sillä niitä leluja löytyy kyllä jo ja vaatteet on aina käytössä.

Leikatun läjän kasaus jatkuu taas huomenna. Tänään sain vielä puoliksi yhden puvun valmiiksi, mutta sekin on lahjaksi menossa, eli täytynee odotella sen perille pääsyä ennen sen blogiin päätymistä. Sitä ennen voisinkin paljastaa projektini, joka viimein alkaa olemaan valmiina. Juuri parahiksi, kun huomenissa pitäisi saapua kaksi uutta projektia..

Karnaluks (lomailua)

Kotona ollaan! No, ollaan oltu jo muutama päivä, mutta jostain syystä kaikki aika on mennyt johonkin, eikä ole millään ehtinyt kertoa kuulumisia. Mutta nyt niitä tulee:

Pitkästä aikaa päästiin reissuun miehen kanssa kahdestaan. Suunta oli siis minun serkun häät, mutta sitä ennen vähän siellä ja täällä. Tärkein näistä minulle oli Tallinna ja Karnaluks. Päiväksi valikoitui sattumalta meidän neljäs hääpäivämme. Tätä ennen ajettiin autolla yksi yö ja oltiin yksi yö Helsingissä. Mikäänhän ei koskaan suju täydellisesti, kuten ei nytkään. Mies oli varannut majoituksen läheltä satamaa, jotta aamulla ehditään rauhassa nautitun aamupalan jälkeen hyvin laivaan, kävellen. Kuulostaakin jo liian hyvältä ollaakseen totta. Todellisuudessa aamupala jäi nauttimatta, jopa se varhainen aamupala, koska mitään ei ollut jäljellä banaanikärpäsiä ja likaisia astioita lukuunottamatta. Kävely vaihtui autoiluun ja viereinen satama kolmen kilometrin päähän. Ehdittiin laivaan ja siellä ehdittiin sentään aamupalalle ennen ruuhkaa. Minulla oli silti koko aikaa mielessä, että ihanaa olla reissussa kahden.

Tallinnaan päästiin ja heti kun pääsimme laukuista eroon, lähdimme kävelemään kohta Karnaluksia. Matkalta löysin useita kangaskauppoja, mutta kävin vain kahdessa. Enkä ostanut mitään! Lopulta Abakhan paljasti, että lähellä ollaan. Mies koitti jokaisen kangaskaupan kohdalla saada minua katsomaan valikoimaa, myös Abakhanin kohdalla, mutta jokin esti minua. Halusin Karnaluksiin ensin. Ja sieltä se kulman takaa löytyi.

Sisään päästyäni häkellyin täysin. Niin täynnä, niin paljon ja mitä minun pitikään ostaa. En muistanut enää. Kävelin koko tilan läpi päähän asti ja päätin aloittaa kierroksen sieltä. Sanoin kyllä miehelle, että ei tule mitään, liikaa kaikkea ja en nyt tiedä mistä aloittaa, enkä kaupan pelisääntöjä. Joudunko ostamaan koko rullan kaikkea, millä katkaisen sopivat pätkät ja paljon muita kysymyksiä. Kysyin muutamalta suomalaiselta, että miten täällä toimitaan ja sain ohjeistusta. Lado kaikki vain koriin ja kassalla leikotaan. No, tämän minä osaan!

Puhelimeen tallennettu ostoslista auki ja etsimään. Mies kulki mukana ja etsi korin, kysyi mitä tarvitsin ja etsi oikeita hyllyvälejä. Minä eksyin kaiken sen ihanuuden sekaan ja latasin koriin kaikkea kivaa. Onneksi budjetti ei ollut rajaton, sillä ilman tiettyä painetta rahojen riittävyydestä olisin ostanut koko kaupan.

Nauhoja, nauhoja..

Toisaalta lista meinasi jäädä lyhyeksikin, sillä hyllyväleistä oli vaikea löytää mitään. Hinnat olivat hankalasti esillä, tai sitten minä en vain osannut tulkita niitä. Vetoketjut olivat ensimmäinen, minkä hylkäsin. En löytänyt niistä vetoketju hyllyistä mitään ideaa. No, lopulta oli pakko vetää muutama ihana rengasvetoketju mukaan kuitenkin. Neuloja etsin kuin heinäsuovasta, onneksi löytyi ja mukaan niitä lähti aikamoinen läjä, vaikka yhtä tiettyä neulatyyppiä en löytänyt. Pyöröleikkuria olin haaveillut, mutta en lopulta raaskinut ja hermotkin alkoi mennä. Se kyllä jäi harmittamaan paljon.

Siellä niitä saumurilankoja on.

Muutaman otin, eikä tässä ole kaikki.

Aikaa liikkeessä meni parisen tuntia. Itse aloin hermostumaan ja mies myös. Mukaan tarttui kyllä kaikkea kivaa: kuminauhoja, saumurilankoja, neuloja, ompelulankoja, silityskuvia, neppareita, sakset, ratkoja, mittanauha ja paljon paljon muuta. Kassalla vielä mies yllätti ja sanoi, että mekkoni kaipaisi jotain suurta korua kaulaani ja etsi ja etsi ja lopulta osti minulle kaulakorun vielä sieltä.

Karnaluksilta suunnattiin lähimpään pubiin pienelle välipalalle ja lasilliselle. Hinnat olivat siellä jo jotain ihan toista kuin suomessa: olut, viini ja kaksi alkupalaa alta 10e. Pubissa mies kysyi, että no, lähdetäänkö toinen kierros, kun kerroin kuittia lukiessani minkä verran mikäkin maksaisi Suomessa. Mutta ei vanha jaksanut, eikä aikaakaan olisi ollut. Valitettavasti siinä vaiheessa ei jaksanut enää edes Abakhaniin. Jäi seuraavallekin reissulle siis jotain. Lopun iltaa kierreltiin vanhan kaupungin puolella, löydettiin tatuointipaikka Kajaste Art korkeimmalta kohdalta. Siellähän oli pakko pyörähtää ja seuraavaksi keskipäiväksi sain ajankin heti. Suomalaisten pitämä paikka, juuri avattu. Palkittu tatuoija. Ja niinpä reissulta tarttui vielä käteen kahden nuorimman lapsen nimet, vanhimpien kun olikin jo.