maanantai 5. marraskuuta 2012

Vauvalahjoja ja uikkarit

 Tein jo aikaa sitten muutamia vauvalahjoja. Tykkään itse koko puvuista pienillä, koska ne on helppoja pukea ja riisua ja ne eivät nouse korviin vauvaa nostaessa. Kooltaan nämä ovat 62-68.

Tämä on josutofroteeta Minvillalta. Aivan ihanan väristä.

Ja tämä trikoota Liandlolta. Tykkäsin tästäkin kuosista kovasti, mutta lopulta en osannutkaan omalleni tästä mitään tehdä. Onneksi ihanan kuosin sai käytettyä näinkin.

Ja sitten se uimapuku. Totaallisen täysin päästä revitty. Fiiliksen mukaan leikottu ja kasattu. Olin miettinyt jo pitempään uimapuvun tekemistä itselleni. Muutamat tekivät keväällä bikinejä joustofroteesta ja sillä uskalsin kokeilla uimapukuun samaa materiaalia. Vuorituksesta en ollut varma, mutta laitoin kuitenkin. Leikkasin puvun summassa, muutamaa mittaa apuna käyttäen ja yhdistä pikkuhousuista vähän kokoa ottaen. Malli oli vain päässä.

Mies lähti olutiltaan ja minä jäin lasten nukkumaan laiton jälkeen miettimään. Otin lasin viiniä ja aloin leikkaamaan. Sen jälkeen kokoamaan. Kokoamisjärjestystä sai vähän hakea, mutta lopulta onnistui saamaan kaikki saumat vuoren ja päälikankaan väliin. Parantamisen varaa jäi toki, mutta erittäin tyytyväinen olen lopputulokseen.


Kuvassahan se ei paljon miltään näytä ja sovituskuvaa en suostu ottamaan. Ideana on, että tämä peittää ikävän näköisen vatsan ja on muuten kuin bikinit.

Kangas on Metsolan joustofroteeta, vuori ek:n lycratrikoota (jumppapukukangasta). Nauhat on kestovaippakaupan joustokanttinauhaa.

Kokeiltukin jo on ja toimi moitteettomasti ainakin poreammeessa ja suihkussa. Sitten ei tarvittaisi enää kuin rantakelit ja ehkä hiukan timmimpi vartalo. Onneksi tässä on talvi aikaa :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. :)