lauantai 18. elokuuta 2012

Pieniä juttuja

Pikaisesti päivitän jotain, mitä on tullut tehtyä. Muutamat jutut piti vielä jättää säästöön, kun lahjojen saajat eivät ole vielä saaneet niitä.

Punaiset pallojoustofrotee leggarit koossa 110 (muistaakseni), mittojen mukaan, tilaustyö. Toivottavasti käyttäjä tykkää. Kangas on Metsolasta, kaava taas jostain hyvin muokattu. Tosin eipä tällaisia peruskaavoja paljon voi muokkailla erilaisiksi, saati keksiä uusiakaan. Samanmoinen kaava oli vastikään Ottobreessä.



Iki-ihanasta Leena Renkon neitokeijusta vauvalahjaksi tarkoitettu haalari, joka ei päätynytkään lahjaksi, kun lahjaksi lähtikin erikankaasta tehty puku. Tämä ihanuus etsii käyttäjää vielä. Kangas on ihanan pehmeää, sitä voisi silitellä ikuisuuden. Kokoa haalarilla on 62-68.


Kahdet kankaan jämistä tehdyt housut.


Taatelijoustofroteiset noin koko 80. Ja viimeiset neitokeijun palaset riitti vielä leggareihin koossa 62-68.
Taateli kangas on Minvillasta ja neitokeiju Leenalta. Nämäkin molemmat etsii vielä käyttäjää.

Käyttäjää on vailla myös tämä ihana kaivuripaita. Jostain syystä haudoin tätä applikointi vaiheessa niin pitkään, ettei se enää mahtunut meidän pojalle. Harmitti ihan valtavasti, mutta onneksi toinen sentään mahtui päälle vielä. Kokoa tällä paidalla on noin 80. Keltainen velour on kestovaippakaupasta ja hihojen työmaavelour on jälleen Leena Renkon käsialaa. En vain muista enää mistä sen olen ostanut.


5 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. :)