lauantai 11. elokuuta 2012

Projektina rattaat talveksi

Käytiin kesällä (siis millon?) mökillä. Mennessä huomasin Kärsämäen kirpparin pihassa ihanan houkuttelevan tuplarattaiden rungon. Vinguin siitä heti miehelle, mutta naurussa suin ihmeteltiin, että mihin ne muka mahtuisi. Takana viisi lasta ja kaikkien tavarat! Teltat ja makuupussit, reput ja laukut. Sanoin, että laitetaan katolle, mies tuumasi, että laitetaan peräkoukkuun, siellä ne rullaa perässä.

Runko jäi kuitenkin kummittelemaan päähän ja takaisin tullessa, kun autokin oli kahta lasta tyhjempi, pysähdyimme pikaisesti kirpputorilla. Kävin kysäisemässä rungosta ja se oli vain rekvisiitta tavaraa. Myyjä kuitenkin soitti omistajalle ja omistaja suostui myymään rungon. Sain hintaa hieman tingattua ja runko kyytiin!

Kotona sitten vasta tutkimme, mitä sitä tuli ostettua.


Runko on ruosteinen, yhdestä renkaasta on jäljellä enää vanne, toinen selkänojan pidin rikki. Mies huomasi vielä, että runko on kallellaan toiseen suuntaan. Mutta minä olin tyytyväinen, näistä tulee vielä menopelit!

Suoristelin runkoa ja mittailin, että minkälaiset kaavat piirtäisin istuinosaan. Ajattelin ensin tehdä testiversion kertakäyttölakanasta, mutta laiskuus iski ja leikkasin suoraan tuulen- ja kosteudenpitävän kankaan, joka tuli kuosikankaiden väliin, lähinnä tukemaan. Piirsin suoraan vähän suuret, ajattelin, että helpompi on pienentää kuin suurentaa.


Etsin vielä päälikangasta ja ajattelin, että ostan sen reissusta, mutta yhtäkkiä keksin, että minullahan on se jo! Niinpä mittasin ja totesin, ettei se riitä. Mutta toiseen puoleen se riittää, eli etsitään vain toisen puolen kangas. Kävin etsimässä tätä kangasta myös vaihtariporukan mukana Kempeleessä erään muorin tykönä, joka myi halvalla pois omia kankaitaan. Harmiksi sieltä ei sopivaa kangasta näihin löytynyt.

Päätin mittailla uudestaan ja sain kuin sainkin kankaan riittämään. Tarvitsi vain vähän purkaa, kangas kun oli alkujaan verho jostain hamasta menneisyydestä. Löytö kirpputorilta.
Tämän jälkeen piti löytää kanttiin sopiva nauha ja tarranauha, nämä löytyivät Nappikikasta, sieltä tarttui mukaan myös isot napit. Nepparit olikin valmiina edellisistä kärryistä jääneinä.

Seuraavaksi poistin rungosta ruosteen. Ensin hiomalla, miehen ohjeiden mukaan. Sitten luin, että patapata poistaa ruosteen helposti ja ostin sitä. Ja se toimi! Paljon helpompaa, vaikkakin märempää ja kylmää tuolla ulkona oli poistella ruosteita. Mutta puhdasta tuli.

Istuin osasta puuttui myös tuki, sekin piti keksiä jostain. Mietittiin leikkuulautaa, mutta eihän niin valtavaa leikkuulautaa ole olemassa (tai ainakaan ei kaupoista löytynyt). Lähdettiin Säästökuoppaan etsimään jotain, mikä sopisi. Päädyin kysymään myyjältä, joka totesi, ettei heillä kyllä ole. Pienen hetken päästä hän totesikin, että onpas. Lastien mukana tulee paljon levyä, joka heitetään suoraan roskiin. Tuolla takana roskalavalla. Kysyin, saanko käydä kaivamassa, mutta setä sanoikin, että hän käy, hetkinen. Ja hetken päästä hän kiikutti meille kahta levyn palasta, joista toinen oli juuri sopivan paksuinen. Ja ihan ilmainen!

Levystä sahattiin sopiva palanen kotona. Kun ujuttelin levyä kuosien sisään, tajusin missä olin tehnyt virheen. Pehmuste jäi levyn alle, ei päälle, niinkuin olisi pitänyt. Pika-apu, eli ylimääräinen pehmustetyyny levynpäälle. En jaksanut alkaa purkamaan kuosia, vaan tein tuon ylimääräisen pehmusteen paljon nopeammin.

Tämän jälkeen piti etsiä maalit, koska tottakai tahdoin maalata rungon. Mustaksi. Harkitsin myös ruskeaa ja oranssia, mutta jostain syystä musta voitti tämän kamppailun. Maalaus suoritettiin miehen vanhempien kotona ja mies maalasi, en minä osannut (muka).





Ennen maalausta mies huomasi, että toinen koko runkoa kasassa pitävä niitti on puoliksi irti. Mies porasin sen irti ja sanoi, että sen voi korvata ruuvilla. 





Valmis maalaus

Suurin ongelma olikin renkaat. Olin tilannut yhdet renkaat summanmutikassa, muka mittaamalla Oraselilta ja kun palasimme reissusta, olin niin onnellinen, kun tiesin renkaiden saapuneen. Hain ne heti ja kokeilin ja melkein itku pääsi, kun totesin, etteivät ne mahdu. Ei vaikka kuinka yrittää. Seuraavana päivänä veinkin renkaat takaisin ja ei muuta kuin kaupunkiin kierrokselle. BabyStyle, ei renkaita, Vauvatalo Johanna, ei renkaita. Mistä minä saan renkaat, joiden akselin halkaisija täsmäisi näin vanhoihin kärryihin? Epätoivo iski jo ja mietin, että mitä minä sitten keksin, tahdon nämä kärryt!


Laitoin facebookiin kuvan renkaista ja kyselin, moni lupasi ihanasti katsella kierrätyskeskuksista ja omista varastoista, mutta renkaita ei löytynyt. Selasin tori.fi:n ja lopulta laitoin sinne hakuilmoituksen. Selasin huuto.netin, mutta ei mitään. Torista löysin kaksi ilmoitusta, joissa oli samanlaiset kärryt kuin nämä. Laitoin viestiä menemään. Aamulla huomasin, että roskapostikansioon oli tullut  viesti koskien renkaita. Jollakulla olisi renkaat! Ihanaa! Ja mikä mahtavinta, renkaat saapuivat samana päivänä!

Mies haki renkaat sovitusta tapaamispaikasta ja maksoi niistä sovitun kahvipaketin. Heti, kun mies tuli kotiin, kysyin, että sopiko renkaat. Ei ollut kokeillut. Hain heti rungon autosta ja kokeilin. Itku tuli! Ei sovi nämäkään! Samankokoiset on, samaa merkkiä on, mutta jo uudempaa tuotantoa. Mies päätti, että tästähän tulee renkaat ja hän poraa tuon reiän isommaksi. Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Mutta lopulta siitäkään ei tullut mitään. Mies keksikin, että helpommin saadaan rengas, kun korjataan kärryihin sopivan vanteen lukitus ja siirretään sopimattomista renkaista se valkoinen rengasosa sopivan vanteen ympärille. Ja näin hän teki ja meillä oli neljä toimivaa rengasta! Ihanaa! Helpotuksen huokaus.

Hiukan erilaiset renkaat ei menoa haittaa.

Sitten pieni fiksaus kuoseihin, ja ne paikoilleen. Tavarakori vielä ja valmista tuli.

Mutta mikä puuttuu? Eturaudan pehmuste! Sen pikainen ompelu päättyi siihen, ettei vetoketjuja löytynyt mistään. Onneksi löysin yhden, minkä lyhensin sopivaksi ja sain pehmusteen valmiiksi. Kokeilussa totesin, että se olikin kuin tehty eturautaan. Hih. Ja sitten istuinosa vielä kiinni. No, jotta ei ihan liian helpolla päästäisi, niin nepparit ei enää pysynyt kiinni! Taas oli epätoivo niin lähellä, kun vartavasten tahdoin eturautaan pehmusteen. Ei muuta kuin ompeleet auki, kaitale nurin ja vanu pois osittain. Nyt nepparitkin meni kiinni. Toivoin enää vain, että nepparit myös pysyy kiinni, kun kärryyn lastataan paino, eli lapset.

Tässä vaiheessa runkoa piti kasassa irtonainen ruuvi.



Auringon valo haalistaa vähän värejä tässä kuvassa.


Jätin rattaat sisälle, olohuoneeseen yöksi ja kun aamulla kömmin makuuhuoneesta oli ensimmäisenä vastassa aurinkoinen tyttö, joka istui uusissa kärryissä ja katsoi lastenohjelmia. Oli kuulemma heti kiivennyt niihin. Samoin poika. Poika saikin kohtauksen, kun kärräsin kärryt ulos kuvattaviksi, eikä hän päässyt kyytiin. Pitihän sitä sitten käydä testilenkki ja hyvin ne kulki. Painavampi oli kuin yhdellä lapsella, mutta ehkä se johtuu siitä toisesta lapsesta ja sen 15kg:n painosta. Ehkä me noilla talvi pärjätään. Talveksi aion vielä tehdä niihin jalkapeitteen, jos löydän sopivat kankaat ja uskallan piirrellä kaavat.


Paljon olisin voinut tehdä taas toisin. Eikä näistä täydelliset tullut, mutta meidän käyttöön kelpaavat. Kuosit on hiukan liian suuret, mutta se ei haittaa. Etureunassa tarranauhat loistavat, kun istuinlevy on hiukan liian leveä, mutta päätin senkin sopivan meidän käytössä. Olisin tarkempi, jos kärryt olisivat menossa muiden käyttöön, mutta meille näin on hyvä.

Nyt on ruuvikin paikoillaan. Kanttauksessa näkyy lenkki, mihin voi ripustaa heijastimen.
Tässä vielä värit paremmin.

Tuosta kuosikankaasta olen niin onnellinen. Rakastan näitä kärryjä sen vuoksi. Ihana kuosi.

17 kommenttia:

  1. Aika monta mutkaa mahtui matkalle, mutta lopputulos on MAHTAVA!! Kannatti nähdä vaivaa :)

    VastaaPoista
  2. AIVAN ihanat! Mä oon kateellinen kun joku jaksaa näprätä noin paljon. Mulla olis mennyt hermot..

    VastaaPoista
  3. Niistä tuli tosi hienot! Kiva että kangas riitti, harmitti kun ei silloin Kempeleestä löytynyt sopivaa. Minä olen tehnyt vastaaviin rattaisiin jalkapeitteen josta saa piknikpeiton, jos ei tartte sen voi rullata ja laittaa neppareilla kiinni aisaan. Lapset joskus käyttävätkin sitä tyynynä.

    VastaaPoista
  4. Upeat! :) Kannatti nähdä vaivaa. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat!! :)
    haluatko meidän peräkkäinistuttavat tuplat käsittelyysi jos ostan kankaat, heh ;) niihin pitäis saaha joku ihan perus musta päällinen, kun nyt niissä on joku ruma sininen nallepäällinen.;)

    VastaaPoista
  6. Oi miten upeat, työ on ollut melkoinen mutta varmasti palkitseva!!!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kyllä kannatti kaikki työ ja vaiva!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kommenteista. Kyllä kannatti tosiaan. Saa nähdä kauanko toi maalaus pysyy kiinni, mut nämä oli siltäkin osin testit.

    hula maja, juu! :D No mulla on tossa kahdet seuraavat kärryt odottamassa. Nää on tosi kivoja tehdä ja sit ku tulee erilaisia kärryjä niin saa haastaa itsensä, et mitenkähän näihin nyt saakaan kuosit edes vaihdettua.

    joska, mie aattelin tehdä sellaisen talven kestävän jalkapeiton. Topatun ja tuulen ja tuiskun pitävän, kun noihan on talveksi tosi suojattomat rattaat oikeasti.

    VastaaPoista
  9. Tuo mun peite on topattu, pitää tuulen ja hylkii vettä. Nukkuvan kasvot saa myös peittoon. Pitääkin blogata rattaat jahka saan tuon kassin niihin valmiiksi. Rattaat tosin on vakosamettia, teen seuraavat enstexistä jotta voi paremmin pyyhkiä puhtaaksi eikä ime vettäkään niin paljoa.

    VastaaPoista
  10. Joo, bloggaa! :) Mulla on yhdet rattaat kidstexiä, noi tein nyt puuvillasta, vaik mietinkin et mitenkähän niillä märällä pärjää. Mut jospa. Tahdon nähdä miten sie oot tehnyt sen et saa piiloonkin. :)

    VastaaPoista
  11. Saat halutessas joskus vaihtareilla vilkaista noita meidän tuplia josko jossain välissä on halua alkaa niitä väkertää ;D tai sitten jos ihan vaan vinkkejä voisit antaa miten ne kannattais uusia niin voisin tietty itekki koettaa...
    onko sulla kokemusta kangastukun ulkoilukankaista, kestäiskö vaunuissa esim condura/enstex tms ?

    VastaaPoista
  12. Juu, voisinhan mie vilkaista. :) Ja oon tosiaan siit äkangastukun kidstexistä (muistaakseni) tehnyt yhdet kärryt. Oli siis se 100% vedenpitävä kangas.

    VastaaPoista
  13. Upeat! Meillä olis myös tällaiset tuplat hakusessa, mutta en vielä oo mistään löytänyt. Todella ihana tuo kangas ja taitavasti tehty! :)

    VastaaPoista
  14. Millä maalasit rungon ja kestikö kulutusta hyvin? :)

    VastaaPoista
  15. Sama kiinnostaa kuin ylempääkin kyselijää, eli millä maalasit rungon ja miten maali on pysynyt? Hioitko koko rungon ennen maalaamista? :) tosi kauniit!

    VastaaPoista
  16. Blogi ollut hiljaisena niin olekaan huomannut. Rungon hioin kevyesti käsin. Maali oli ihan perus spraymaalia varmaan halpa-hallista tai Kärkkäiseltä. Maali pysyi suht ok, mutta naarmuuntui aika helposti kolahduksista. Kärryjä ei meillä ole ollut enää aikoihin, etten tiedä missä kunnossa ovat nyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. :)