sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Lohikäärme

Niin kotiutui meillekin Majapuun iki-ihana lohikäärmeneulos. Harmiksi missasin kokonaan turkoosin, mutta onneksi sain tätä punaista. Turkoosia aion kyllä yrittää saada vielä! Kuosi on Leena Renkon, vaihteeksi.

Tytölle syntyi synttäreille mekko. Tällä kertaa liivarimalli. Kaula-aukkoon testasin ekaa kertaa peittarin kantinkääntäjää (vai mikä se nyt olikaan), jouduin purkamaan kerran hyppytikkien vuoksi. Koitin uusiksi ja meni, mutta olisin halunnut siitä tiukemman. Nyt kaula-aukko jäi lörpölle. Yritin jatkaa hihansuihin, mutta kun olin kolme kertaa purkanut, niin päätin kantata käsin. Siis resori ensin saumurilla kiinni ja peittarilla ilman apukojeita kanttaus. Se sujui kerrasta. Eli onkohan tuota laitetta sittenkään järkeä opetella käyttämään.. Kyllä minä aion koettaa!

Saa nähdä puranko vielä kaula-aukon ja laitan senkin käsipelillä kiinni uusiksi, vai annanko olla. Itseäni haittaa, tyttöä ei ja ei se tunnu näkyvän niinkään. Ehkä pesukone auttaa ongelmaan myös.

Resoreiksi halusin keltaiset, mutta ajattelin niiden pesussa nopeasti menettävän keltaisuutensa, niinpä päädyin tähän violettiin. En halunnut nyt mustaa, en punaista, enkä pinkkiä, vaan jotain ihan muuta. Hyvin sopii mielestäni näin.

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kangas ja kiva mekko. En minä mitään lörpottämistä huomaa tuossa kaula-aukossa.

    VastaaPoista
  2. Kaikki on kyllä tehneet ihania vaatteita tuosta lohikäärmeestä eikä tämäkään ole poikkeus :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. :)